Romanian suurlähettiläs vieraili Salon taidemuseossa

Suurlähettiläs H.E. Răzvan Rotundu juhlisti Suomen ja Romanian 100 -vuotisia diplomaattisuhteita vieraillessaan Salon Taidemuseo-Veturitallissa 13.8.2020. Suurlähetystö oli saanut Salon taiteilijaseuran näyttelykutsun kesän pop-up näyttelyyn. Kutsu otettiin lähetystössä vastaan kiinnostuksella ja suurlähettiläs päätti tehdä vierailusta juhlavuoden kunniaksi virallisen tapahtuman.

Salon Seudun Sanomat (SSS/Pauliina Savola/14.8.2020) uutisoi myös tapahtumasta, josta pari referaattia seuraavassa:

"Veturitallissa juhlistettiin torstaina Suomen ja Romanian diplomaattisuhteiden 100-vuotistaivalta. Romanian Suomen-suurlähettiläs Răzvan Rotundu tutustui Salon Taiteilijaseuran paikallisten taiteilijoiden taidetta esittelevään pop-up-näyttelyyn nimeltä Yhdessä - Together.

Diplomaattisuhteiden juhlavuotta, kuten kaikkea muutakin, on laimentanut korona. Se on ollut varsinainen riesa, Suomessa vuodesta 2016 suurlähettiläänä toiminut Rotundu sanoo. Koronan vuoksi suunniteltuja juhlavuoden tapahtumia on jouduttu perumaan. Salon vierailu on ensimmäinen juhlavuoden aikana ollut julkinen tilaisuus, Rotundu kertoo.

Suomi on määritellyt Romanian riskimaaksi, josta saapuville suositellaan omaehtoista 14 vuorokauden karanteenia. Tällä hetkellä Romaniasta sallitaan paluuliikenne Suomeen, työmatkaliikenne, muu välttämätön liikenne sekä kauttakulkuliikenne. Romaniassa tautitilanne kääntyi kesällä uuteen nousuun, mutta Rotundun mukaan tilanne on tasaantumassa."

vas. Razvan Rotundu, Elena Rotundu, heidän lapsensa Teodora ja Matei sekä Hilkka Laakkonen (Salon tait.seura)
vas. Razvan Rotundu, Elena Rotundu, heidän lapsensa Teodora ja Matei sekä Hilkka Laakkonen (Salon tait.seura)

SRS:n hallituksen varajäsen Gloria Badarau-Heikkilä, joka on myös Salon taiteilijaseuran jäsen, lähetti keväällä taiteilijaseuran näyttelykutsun tuntemalleen Romanian suurlähetystön lähetystösihteeri Andreea Saguna'lle. Toivottu yksityisvierailu sai kuitenkin uuden käänteen, kun suurlähettiläs halusi tehdä vierailusta vähän virallisemman. Glorian teoksia oli myös esillä näyttelyssä.

Gloria Badarau-Heikkilä ja rva Elena Rotundu
Gloria Badarau-Heikkilä ja rva Elena Rotundu

Suurlähettilästä ja hänen seuruettaan olivat taidemuseolla vastaanottamassa Salon taiteilijaseuran varapj. Hilkka Laakkonen, Salon kaupunginvaltuuston pj Juhani Nummentalo, museonjohtaja Susanna Luojus ja museon intendentti Pirjo Juusela-Sarasmo, näyttelyn kuraattori Reimer Kinga ja SRS:n varapj. Mikko Heikkilä sekä joukko paikalle ehtineitä seuran jäseniä.

vas. Mikko Heikkilä, Gloria Badarau-Heikkilä, Riemer Kingma, Razvan Rotundu, edessä selin Andreea Saguna
vas. Mikko Heikkilä, Gloria Badarau-Heikkilä, Riemer Kingma, Razvan Rotundu, edessä selin Andreea Saguna

Voimme hyvällä syyllä tänään todeta, että Romanian suurlähettiläsvierailusta Saloon on muotoutumassa perinne, sillä 25 viimeksi kuluneen vuoden aikana kaupungissa on vieraillut viisi eri suurlähettilästä: George Savuica v.1995, Smaranda Enache v.2000, Neagu Udroi v.2008, Catalin Avramescu v.2014 ja Răzvan Rotundu v.2020

Salon Seudun Sanomat jatkaa:

"Rotundun mukaan Suomen ja Romanian yhteistyö on viime vuosina ollut tiivistä. Syy siihen on Euroopan Unionin neuvoston puheenjohtajuustrio.

-Teimme paljon yhteistyötä erityisesti EU:n tulevan monivuotisen rahoituskehyksen parissa, Rotundu kertoo. Romania kuului Suomen ja Kroatian kanssa niin sanottuun puheenjohtajuustrioon. Puheenjohtajakolmikko asettaa pitkän aikavälin tavoitteet ja laatii yhteisesti ohjelman, joita neuvosto 18 kuukauden aikana käsittelee."

Suurlähettilään seurue tutustui taidemuseon näyttelyyn hyvin perusteellisesti näyttelyn kuraattorin Riemer Kingma'n, museoväen ja Glorian opastuksella. Näyttelyssä on esillä 32:n taiteilijan erinomaisia töitä, vaihtelevia työtapoja ja tekniikoita maalauksia, akvarelleja, grafiikkaa ja myös veistoksia. Salon taiteilijaseuralle ja sen jäsenille oli Salon taidemuseolta suuri kunnian ja luottamuksen osoitus, kun se sai järjestääkseen näyttelyn ja sitä varten käyttöönsä veturitallin kaikki neljä suurta näyttelyosastoa.

Näyttelykierroksen jälkeen Salon kaupunki tarjosi museon kahvilassa suurlähettilään seurueelle ja kutsuvieraille näyttelykahvit suolaisine ja makeine lisukkeineen. Vapaa mutta tiivis keskustelu päivän aiheesta, näyttelystä ja muista ajankohtaisista aiheista kahvittelun lomassa jatkui pitkään.

Keskustelun aikana väläytettiin Salon kaupungin mahdollisuuksia ystävyyskaupunkitoimintaan jonkin vastaavankokoisen romanialaiskaupungin kanssa. Idea näytti saavan vastakaikua sekä suurlähettiläs Rotundun että myös Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juhani Nummentalon taholta. Asiasta on keskusteltu aikanaan jo v.2000 suurlähettiläs Smaranda Enachen aikana, mutta hänen palattuaan Romaniaan, asia vain on päässyt unohtumaan jostain syystä. Ehkä aika ei ollut silloin vielä kypsä toteutuakseen.

Tämän kulttuuriuutisen päätteeksi voidaan liittää vielä Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juhani Nummentalon toteamus (SSS:n mukaan):

"Kulttuurivaihtoon suhtaudumme avoimin mielin. Tämänkaltaiset tilaisuudet voivat avata uusia mahdollisuuksia."

Mikko Heikkilä

referaatit SSS 14.8.2020